7/8/10

Headgear

Laatu musiikin kuuntelussa on minulle äärimmäisen tärkeää. Jos vaihtoehtoina on kuunnella musiikkia esim. kännykästä tai jostain muusta minisoittimesta ilman kuulokkeita tai paskoilla kuulokkeilla, tai ei kuunnella ollenkaan, valitsen jälkimmäisen. Laatu pätee myös musiikin tuotannollisiin puoliin: en yleensä kuuntele paskalaatuista musiikkia.

Kuuntelupäässä pyrin siis panostamaan laitteistoon. Jos olisin rikas, minulla olisi kunnon soundsystem-järjestelmä ja viimeisen päälle laitteet, mutta koska en ole, pyrin aina löytämään halvimmista vaihtoehdoista parhaat. Nuorempana pikkukaupungissa asuessa ja internetin saloihin tutustumattomana käytin pääasiassa markettien halpiskuulokkeita, muutamat sangalliset kulutin loppuun ja halvimpia Philipsin/Sonyn perusnappeja on mennyt ties kuinka monet. Sellaisiin en kyllä tule enää ikinä palaamaan. Ennen in-ear-kuulokkeiden tuloa suosin sangallisia, joista parhaat omistamani on olleet Sennheiserin kevyet PX100:t. Pystyy käyttämään joka paikassa, äänenlaatu ei juurikaan kärsi. Paitsi yhdestä asiasta kärsii: pakkasesta. Joihinkin -15 asteen pakkasiin hajotin sitten omani, liitinpäästä, kuten aina. Myöskin piuhan kovakouraisella käsittelyllä saattoi olla osuutta asiaan: piuhaahan ei missään nimessä saisi kääriä tiukasti mp3-soittimen ympärille, mitä nimenomaan tein. Poikaystävällä on samaiset Sennheiserit vielä usean vuoden jälkeen elossa ja toimii hyvin. Hellävarainen kohtelu ja suojeleminen pakkaselta kannattaa.



Toiset sangalliset parempilaatuiset kuulokkeet, mitä olen ostanut, oli  AKG:n K24P:t. Ne kesti noin viikon, kunnes astuin niiden päälle ja katkaisin sangan niin, ettei sitä voi korjata... Noissakaan ei äänenlaadussa ole mitään valittamista, vieläkin joskus yritän viritellä noita korville, mutta se on aika hankalaa. Jeesusteippikään ei enää auta. :´(

Nyttemmin olen pitäytynyt in-eareissa, joista en tavallisiin nappeihin enää tule vaihtamaan. Tavallisiin nappeihin verrattuna in-earit ei satu pitkänkään käyttämisen jälkeen korvissa yhtään, ja äänenlaatu on noin 1000 kertaa syvempi ja parempi. Kuulolle nämä on tietysti haitallisemmat, mutta sehän on jo menetetty.
Miinuspuolena in-eareissa se, että ne sulkee kaikki muut äänet aika tehokkaasti ulkopuolelle. Puhelimen sointia ei kuule, ulkona/liikenteessä ei takuulla kuule jos joku huutaa jotain, ei välttämättä edes kovempia ääniä, kuten auton jarrutuksia. Varuillaan saa siis olla. Sen sijaan oman "kehon" äänet kuulee tosi selvästi plugit päässä, eli kaikki huohottamisesta syömiseen. Joskus tuo sulkevuus on jotenkin tukehduttavaa. Ehkä se liittyy siihen, että kuulee oman hengityksensä. Isompia mäkiä ylös kavutessa otan yleensä napit pois korvista.

Nyt mulla on käytössä kahdet in-earit: Skullcandyn INK'Dit ja Pioneerin SE-CL2OU:t. Noita INKDejä saa näköjään jo vajaalla 13 eurolla... Itse maksoin niistä alkuvuodesta jotain parikymppiä. Nuo on jo toiset Ink'dit mitä mulla on, vanhoista hajosi (?) yllättäen liitinpää, niin sain takuuseen uudet. Varauduin liitinpään heikkenemiseen uusissa näin:


Hauskinta tässä kuitenkin on se, että en tiedä edes oliko niissä vanhoissa varsinaisesti mitään vikaa, kun sittemmin huomasin että mp3-soittimeni kuulokereikä reistailee, eikä välttämättä kuulokkeet. (Tajusin tämän, kun ostin nuo Pioneerit luullen Skullcandyjen taas hajonneen, mutta Pioneerit reistaili ämpärissä ihan samalla lailla.)
No, tuskin tuosta teippailusta mitään haittaa on. Aina mulla kuulokkeet hajoaa liitinpäästä.

Jos näitä kaksia vertailisin, niin Skullcandyt voi olla hippasen paremmat. Tuo napin kumisuojus, mitä on siis eri kokoja, on Skullcandyissa isompi ja pehmeämpi. Tuntuu, että se vaikuttaisi ääneen positiivisella tavalla. Pioneereissa kumihärpäke on aika ohutta materiaalia.
Pioneereissa on kuitenkin se parempaa, ettei ne sulje ihan niin paljon kuin Ink'dit. Gigantissa myyjä suositteli juurikin näitä, kun kysyin jotain vähemmän sulkevia. Kyllä nämäkin siis sulkee, mutta kai tuo ohuempi kumitus ( :DD ) vaikuttaa siihen.
Pioneereissa on myös toisen kuulokkeen piuha pidempi kuin toisen, mitä arvostan tosi paljon: nappeja on helppo roikottaa kaulassa eikä niitä tartte tunkea taskuihin kauppareissulla tai puhelimeen vastatessa.

Näillä kokemuksilla antaisin Ink'deille 8/10 ja Pioneereille 7/10. Ei nämä ole huonoja ollenkaan, varsinkin kun en ole ikinä mitään satojen eurojen luureja edes testannut. Ehkä mielipide olisi silloin toinen, mutta köyhälle hifistille nämäkin kelpaa. Hintaa oli Pioneereilla 24,90 ja Skullcandyilla sen parikymppiä, nyt 12,95.

Toivomuksena kuulokkeiden tekijöille: vahvistakaa helvetissä tuo liitinpää jollain systeemillä... Se hajoaa aina, kaikista.

No comments:

Post a Comment