11/14/11

Skindred - Cut Dem

Joskus vuosina 2007-2008 olin ihan hillitön Skindred-fani. Löysin Skindredissä sen, mitä olin kaikki nuo vuodet etsinyt: onnistuneen yhdistelmän groovea ja raskaampaa mättöä. Kyseessä on siis brittiläinen, hankalasti kategorisoituva bändi, jossa nokkamies Benjin jamaikareggae-tausta sulautuu alternative/metalli/rok/elektro/punk -soppaan. Pari ekaa levyä, Babylon (2002) ja Roots Rock Riot (2007) oli aika hittipitoisia ja kelpoja tuotoksia, mutta kolmas, Shark Bites and Dog Fights (2009), oli niin yllättävän mitäänsanomaton, että luulin jo bändin tarinan olevan loppu. No, tänään sitten Skindred kävi pitkästä aikaa mielessä ja päädyin huomaamaan, että bändiltä on tullut näemmä jo viime keväällä uusi levy, Union Black, joka näytebiisien perusteella kuulostaa huimalta loikkaukselta eteenpäin.


Ei helkkari.. Cut Dem. Musta tuntuu, että mä oon kaivannut just tätä. Perus-Skindred-meininkiä löytyy, mutta jotain diipimpää shittiä tuossa kuuluu myös, jota pikkuhiljaa rakennetaan pala palalta. Ja rumpali pistää parastaan. Eikä dubstep-vibat haittaa mua sikäli yhtään, erityisesti tuo laahaava bassokuvio säkeistössä. Toimii. Ja entä noi Benjin vokaalit? Ainahan se on ollut loistava laulaja, mutta tuossa kertsissä päästellään jo aika eeppisiä melodioita. Jamaika-soundilla. Miten ei vois olla tykkäämättä. ME GUSTA. Union Black -lätty menee välittömästi kuunneltavien listaan. Katsotaan sitten, onko kehitystä muuallakin kuin tässä yhdessä biisissä.

Perinteisempää Skindrediäkin tuntuu uudelta levyltä löytyvän, sanoo videoksikin asti tehty Warning. Ei paha sekään, mut näistä kahdesta Cut Dem vie voiton.

No comments:

Post a Comment