2/8/12

Fireal - The Dark Side (2011)

Toisinaan sieluni kaipaa kuunneltavaksi helposti lähestyttävää poppimetallia/postgrungea/ihmissuhdemetallia (keksin just tän termin), joista ulkomaisina esimerkkeinä mainittakoon vaikka Seether ja Staind. Tuo kaipuu täyttyy mainiosti myös kotimaisella Firealilla. Fireal on Bleakin  tuhkista syntynyt musiikin monitaituri Caleb Hydran projekti, joka julkaisi ensimmäisen albuminsa The Dark Side viime keväänä. En ole seurannut musiikkimedioita niin hirveästi että tietäisin miten paljon tästä bändistä/levystä on ylipäänsä ollut puhetta, mutta bändin hyvin kaupallinen imago ja Warner levy-yhtiönä (tosin, sopimus purettu juuri tämän kuun alussa) kertonevat, ettei kyseessä ole ihan mikä tahansa pilipaliproggis.

Bleakin ainoaksi jäänyttä levyä Burns Inside (2006) kuuntelen satunnaisesti edelleen, ja genressään se on Suomen kärkikastia aika ehdottomasti. En tiedä onko meiltä tullutkaan mitään muuta vastaavaa  - ehkä 51koodia tai myöhäisempi Sub-Urban Tribe liippaavat läheltä, kuten Spotify näyttää suosittavan. Negativea sun muita on myös verrattu Bleakiin ja Firealiin, mutta ei vitussa, sanon minä. Negative, Lovex ynnä muut kikkareet on kuraa ja ihan yhtä kuraa ne on Bleakiin/Firealiin verrattuna.

Firealin tyypit on sithejä.
Kuva: http://www.thefireal.com/en/fireal/band-info/
Bleak/Fireal-yhteydestä sen verran, että nähdäkseni muutosta ei ole tapahtunut kuin nimessä ja muusikoissa laulajaa lukuunottamatta. Yhtä hyvin The Dark Side olisi voitu julkaista Bleakin nimellä musiikkityylin puolesta ja ilmeisesti Calebkin niputtaa bändit nykyään yhteen. Ennen kaikkea kyseessä kun on kuitenkin Calebin projekti. En tiedä taustoista, enkä tiedä onko esim. sävellys/sanoitusprosessissa ollut mukana bändin muita jäseniä (mukana ollut ainakin jotain ruotsalaisia hittinikkareita?), mutta kyllä se näkyy ja kuuluu että Fireal = Caleb Hydra. Herralla on rokkistaramaisen iso ego ja visiot - ja ennen kaikkea se taito. Ja sanon tämän pelkästään positiivisessa mielessä. Ei ole ihan mikä tahansa rokkikukko kyseessä. Ensinäkin, laulajana aivan ilmiömäinen, ja toisekseen, monitaituri sekä muusikkona että lauluntekijänä. Firealin ja Bleakin biiseistä kuulee, että Calebilla on aika hyvä hittimelodiakorva, ja tyyppi onkin tehnyt biisejä mm. Antti Tuiskulle ja Jipulle. 

The Dark Siden hittipitoisuuksista mainittakoon vaikkapa Ariel ja Halo, mutta kokonaiskuvaa levystä ei kannata tehdä niiden perusteella. Nimi Fireal tulee Deftonesin samannimisestä kappaleesta, ja raskaammalla puolella Deftones-vaikutusta kyllä voi kuulla, samoin kuin grungevaikutteita. Hevimmillään levy on Pyromaniassa, mikä tuo mukavaa ja tarpeellista raivokkuutta sinne väliin, unohtamatta kuitenkaan melodisuutta. Ehkäpä juuri niiden parin satavarman hittibiisin vuoksi, luulen, on muissa biiseissä voitu kokeilla vähän erilaisempia juttuja, kuten tuo Pyromanian hurjastelu ja vaikka Syrenin itämaistyyppinen laulumelodia. Erilaista, hitaampaa raskautta loistavilla melodioilla ryhdistettynä albumiin tuo The Nibiru, joka muuten on mun lemppari tällä hetkellä. Se on selkeä, raskas, haikea, ja tuo kertosäkeen melodia on ihan silkkaa kultaa. Loppupuolen taustan "jousitukset" olisi tosin voinut jättää poiskin.


Se monipuolisuus on toki menestyksen kannalta hieno homma, mutta metallikorvalla levyä kuuntelevaa harmittaa esim. tuon Nibirun jälkeen kuunnella hyvinkin imelää Joy-balladia. Kaikkia ei voi miellyttää. Bleakin imelyys ja tyttöjenitkettävyys oli ehkä sellaiset siedettävät 5-6, asteikolla 1-10, mutta Fireal vetää tuosta nyt pari astetta sokerisempaan suuntaan mm. Joylla, ja Arielilla, ja Violetilla. Toisaalta sitä raskauttakin löytyy myös hieman enemmän kuin Bleakista. Ääripäitä on siis venytetty vähän pidemmälle.

The Nibirun ohella henk. koht. suosikkini on aloitusbiisi The Imperia. Kokonaisuudessaan The Dark Side tulee varmaan kuunneltua puhki lyhyehkössä ajassa, tai näin veikkaan.. Helpostilähestyttävyydessä on se hyvä puoli, että musiikki iskee heti, mutta toisaalta kyllästyminenkin tulee nopeammin. Katsotaan. Mutta se, että ylipäänsä tartun johonkin, minkä luokittelen poppiin, on jo aika hyvä osoitus levyn poikkeuksellisuudesta.

The Dark Sidelle semmoset 7,7/10.
Koko levylle ja Calebille plussaa Star Wars -teemasta.. (Mutta aika varovainen on varmaan saanut olla, ettei G. Lucas rupeaa lähettelemään laskuja..) En tiedä löytyisikö lyriikoista mitään SW-viittauksia jos lähtisi etsimään - jos löytyisi, niin tätähän voisi sanoa sith-metalliksi! Painotus lienee kuitenkin niissä ihmissuhdeasioissa.. kuten loistava termini ihmissuhdemetalli kertookin.. ;)

Pitkän jorinan päätteeksi vielä Calebin egoa korostava Breathe-video. Mustat piilarit, punaista luomiväriä ja sith-kaapu!! :D Loistavaa shittiä. Ja ehkä tässä biisissä on sitä jotain Star Wars -messagea lyriikoissa: "From my wounds, I'm reborn / I'm the same, the same old person / Only now a different shell" --> Darth Vader, is that you??



3 comments:

  1. Hyvä arvostelu mun mielestä...mut en tota Calebin egojuttua oikein ymmärrä? :)Firealin facebook sivuja ja Calebin haastatteluja seuranneena en kyllä oo nähnyt mitään egoa herran persoonassa, hyvässä kuin huonossakaan.

    ReplyDelete
  2. Dänks!
    Iso ego välityy mulle lähinnä siitä, että Caleb on selkeästi erotettu muusta bändistä ja tavallaan nostettu korkeammalle, kuten tuossa videossa ja promokuvissa. Sillä on ihan oma juttu meneillään niissä. Lisäksi Firealin imago on aika pitkälti Calebin imago: esim. punamusta väritys ja se liekkipäälogo on kaiketi Calebin persoonaan viittaavia juttuja, tai tällainen kuva mulle välittyy. Mutta en ole tosiaan seurannut haastatteluja saati mitään muutakaan, varmasti se on tuon imagon ulkopuolella ihan jalat maassa -tyyppi. Eikä siinä egoistisuudessa varsinaisesti mitään pahaa ole, kun on kuitenkin Calebin oma hengentuotos kyseessä.

    ReplyDelete
  3. Toi on kyllä ihan totta! toivottavasti joskus nähdään niitä muitakin tyyppejä etualalla :)

    ReplyDelete