3/22/12

Mokoman parhaat 3/4

(Osat 1 ja 2.)

Kuoleman laulukunnaat (2006)

Mokoman löydettyä viimein oman tyylinsä Kurimuksella ja Tämän maailman ruhtinaan hovilla, oli odotukset seuraavaa levyä kohtaan aika korkealla. Ja vaikka ne olivat korkealla, niin Mokoma yllätti ylittämällä odotukset täysin julkaisemalla aivan loistavan Kuoleman laulukunnaat -levyn alkuvuodesta 2006. Rakkaat lukijat, minä väitän, että Kuoleman laulukunnaat on Mokoman paras levy. Kaikki (no, lähestulkoon) tällä levyllä on kohdallaan, lyriikoista, sävellyksistä ja musiikillisesta toteutuksesta levyn visuaaliseen ilmeeseen ja kansitaiteeseen saakka. Näkisin, että tämä johtuu levyn yhtenäisyydestä: kaikista Mokoman levyistä Kuoleman laulukunnailla teema on yhtenäisin, koska tunnelmassa ei loikkailla sysimasennuksesta iloiseen juhannuspolkkaan (kuten myöhemmillä levyillä), eikä kappaleiden laadussa ole korvaanpistäviä eroja (kuten aiemmilla levyillä). Täydellinen keskitie. Tunnelma on lähempänä sitä sysimasennusta, josta tosin levyn loppua kohden noustaan kuin Feeniks tuhkistaan konsanaan. Teemana on se "perinteinen" ero ja eromasennus, ja vaikka se toisaalta tuntuukin pahalta sanoa, niin kyllä tällaisesta syvästä tuskasta ne parhaat laulut syntyvät. Ainakin Mokoman ja Marko Annalan kohdalla. Tietysti kyse on myös kuulijan henkilökohtaisista mieltymyksistä: en itse välitä kaikista eniten siitä hilipatipippaa-meiningistä tai muutenkaan merkittävästä ilottelusta muuten synkässä ja aggressiivisessa musiikkityylissä (huumori on asia erikseen). Masennusta ja raivoa sen olla pitää. Saatana.

Kuoleman laulukunnailla musiikki on tiukkaa, raskasta, mollivoittoista, ja teknisempää kuin ennen. Uutta Mokomaa edustaa esim. Valapaton ja Mieli sydäntä syyttää -kappaleen riffi- ja rytmileikittelyt, joissa se teknisyys tulee hyvin esille. Meshuggahit on hyvin kuunneltu. Tuttu rässisyys on paikalla (Tulkki, Pahaa verta), mutta siihen tuttuun ja ärsyttävään thrash-komppi + iskelmämelodia -yhdistelmään ei vaivuta kuin kerran-pari (Täyttä ymmärrystä vailla ja Säästä sanasi), mikä Mokoman asteikolla on aika vähän - ehkä ei tarpeeksi vähän, mutta vähemmän kuin ennen ja myöhemmin. Rauhallisemmissa kappaleissa (Kuu saa valtansa auringolta ja Itken silmät päästäni) tuska on aidosti läsnä, minkä kuulee erityisesti Markon laulusta. Nämä ei ole mitään pilipaliballadeja, vaikka tuo Itken silmät päästäni -fraasi on kuulemma Kauniista ja rohkeista bongattu. TUSKAA se on. Kansanmusiikkiviboja ja tuskaa.

Eron vaiheet on järjestetty levyllä etenemisjärjestykseen: alun katkeruudesta, raivosta ja masennuksesta liikutaan pikkuhiljaa kohti valoisampaa tulevaisuutta. Silmienpäästäitkemisvaiheen jälkeen tapahtuva tuhkistanouseminen ei tällä levyllä ole mitenkään ärsyttävän optimistinen. Virtsa virsta kerrallaan jatketaan ja unohdetaan, väläytetään grooveja räppivokaaleja ja lopuksi julistetaan selviytymistä, "Turha koettaa rajojaan!" (Lujaa tekoa). Ja näin uudestisyntyminen on tapahtunut.

Ellen väärin muista tai ole nähnyt unia, niin jossakin vaiheessa Mokoma myi girlie-paitoja "Turha koettaa" -tekstillä. Ois pitänyt ostaa.

Niin, mitä voin sanoa. Paras Mokoma-levy ever, koska teema on selkeä, ei liueta liikaa ilon ja keveyden ja hempeyden puolelle, pysytään ruodussa. Muutamia nostoja:

- Ärräpää. Tällaista erikoisuutta ja rytmeillä leikkimistä ei aiemmin oltu Mokomalta kuultu. Helvetin hyvä esimerkki musiikillisesti uudistumisesta, lyyrisesti ja laulullisesti helvetin hyvä esimerkki päättömästä raivosta.
- Pahaa verta. (Video alla.) Ehkä paras ns. perinteinen Mokoma-thrash-kappale ever? Täydellinen ilkeä riffi, joka korostaa kappaleen sanomaa. (Eli henkistä parisuhdeväkivaltaa.)
- Mieli sydäntä syyttää. Jälleen rytmityksillä leikkimistä, tällä kertaa temmoltaan rauhallisempaa mutta tunnelmaltaan melko epätoivoista. "En tiedä mitä tahtoisin / Tiedän, etten siihen silti tyytyisi / Jos kaiken kauniin saisinkin / Kauneus minuun kauneutensa tuhlaisi."
- Itken silmät päästäni. Kuunnelkaa tätä jos olette syvällä eroahdistuksessa ettekä halua sieltä pois. "En jäänyt aivan yksin, on suru lohtunani." Mutta jatkakaa toki loppulevyn verran jos haluatte sieltä pois.
- Lujaa tekoa. Tässä poljennoltaan perusrokveisu ja ne räpähtävät vokaalit. Kyllä nopeasti lauotut sanat kuulostaa raskaassa rokissakin niin hyvältä välillä.

Pahaa verta -kappaleesa on tehty hieno video joskus, mutta eipä sitä ainakaan hyvälaatuisena tuubista löydy, joten tässä nyt jotain kuitenkin.



Kuoleman laulukunnaat on ihan vitun 9,6/10. Miinusta niistä muutamista iskelmämelodioista, muuten täydellinen paketti. Voisitko Marko erota uudestaan niin saatais toinen hyvä Mokoma-levy?! >:I

****

Viides vuodenaika (EP, 2006)

Koska tämä EP julkaistiin Kuoleman laulukunnaiden välittömissä jälkimainingeissa niin eihän siitäkään huonoa voi odottaa. Viides vuodenaika sisältää viisi kappaletta, joista kolme on upouusia, yksi coveri (Avoin hauta, Deathin Open Casketista) ja yksi uudelleenäänitys vanhasta Mokoma-klassikosta (Viholliset). Teemallisesti ei ole niin yhtenäinen kokonaisuus kyseessä kuin albumi, mutta melko negatiivissävytteinen tunnelma tässäkin on, mistä tietenkin bändiä kiitämme. Alun raivosta (Syvyys on vaiti) laskeudutaan taas syvälle angstiin kolmannessa En elä talven yli -kappaleessa, mutta energiset Avoin hauta ja Viholliset sieltä taas pimeän voiman avulla nostavat kuulijan ylös.

Viholliset tosiaan julkaistiin alunperin Mokoman debyytillä, mutta sovitus oli silloin kevyehkö. Mokoma-dvd:llä (2004) ihastuin täysin Vihollisten livesovitukseen, joka on ihan vitun puNK, ja kun tämä heviversio löytyi EP:ltä levytettynä niin kylläpä olin onnellinen. Yksi Mokoman parhaita mielipuolipartylauluja! (Eli tätä kuunnellaan volat kaakossa kotona yksin ja tanssitaan mielipuolitansseja.) "Peilikuva huutaa, hätätapauksessa riko lasi!"
Viidennen vuodenajan kappaleista ei ole muuta kritisoitavaa kuin hetken verran ärsyttävä soundi Sirpin vokaaleissa, mutta siitäkin päästään yli. Loistoteoksia kaikki.
Tässä se ihana Viholliset. Pistäkäähän jalalla koreasti siellä kotona yksin! Senkin pikku jakomielitautiset!



Viides vuodenaika 9,7/10. Lyhyt ja tiukka paketti, ei ole aikaa poiketa harhapoluille.

3 comments:

  1. Ei oo tullut vähään aikaan kuunneltua Mokomaa, mutta oli pakko tämän innoittamana laittaa Lujaa tekoa soimaan. Kyllähän se kylmät väreet taas nostatti pintaan.

    "On selkärankani katkennut kolmesta kohtaa
    silti jaksan vielä potkia"

    Perkele, että ei jätä kyllä yhtään vastaansanomisen varaa tämän biisin kaks ekaa säkeistöä. Ei sillä, että biisin ekasta kertsistä ihan sinne loppusointuihinkaan saakka valitettavaa löytäis, mutta kyllä tuo alku ottaa heti luulot pois. VAKUUTTAVAA sanailua ja tulkintaa, Annalaa parhaimmillaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä. Voin helposti olla samaa mieltä.

      Delete
  2. Cool blog!

    Premiere !!Swedens hardest Female fronted metal band new killer musicvideo "Bleeding Sanity"

    Frantic Amber - Bleeding Sanity watch it here http://seance.blogg.se/ and feel free to share the music video.




    Frantic Amber is a female-fronted metal band with members from four different countries (Sweden, Norway, Denmark and Japan) Since the line-up was solified 2010 the band has made two tours to Russia, the latest one in September 2011, as well as a successful gig at Sweden Rock Festival 2011 which also was played in whole in the Swedish National Radio program P3 Rock Live. Frantic Amber performed at the P3 Gold 2012 Awards that was broadcast on swedish national television and radio.

    ReplyDelete