5/12/12

Kylesa: Static Tensions (2009), Spiral Shadow (2010)

Viimeisin musiikillisen ja emotionaalisen totaalitiputuksen on aiheuttanut minulle bändi nimeltä Kylesa. Hyvin jänniä fiiliksiä aiheuttaa tämä orkesteri, täytyy sanoa. Välillä lohduttaa, välillä pelottaa. Jännä.
Ilmeeni kun kuuntelen Kylesaa.
Kylesa on jenkkiläinen sludgehtava raskasrokbändi, jonka alunperin löysin varmaan jotenkin Mastodonin kautta. Mastodon ylipäänsä on ollut mulle suuri inspiroija lähteä tutkimaan sludgea ja stoneria, mikä on hienoa. Jos Mastodon olisi ylijumala Odin, niin Kylesa olisi Odinin ilkeä ottolapsi Loki. Jotain samaa siis löytyy, mutta ei merkittävästi. Kylesa on selkeästi enemmän kallellaan pimeälle puolelle eikä hyödynnä eeppisyyttä niinkuin Mastodon. 

Ensin tutustuin Kylesan uusimpaan Spiral Shadow -levyyn (2010), jonka jälkeen sitä edeltäneeseen Static Tensionsiin (2009). Näiden lisäksi bändillä on vielä kolme vanhempaa pitkäsoittoa, jotka on nekin otettava haltuun jossain vaiheessa. Musiikki otti ensin jonkin verran totuttelua, koska Kylesan soundi on punkahtavan epäpuhdas, mikä ensivaikutelmana pitää minut aina vähän varuillaan. Se epäpuhtaus tulee varmaan enimmäkseen genrelle tyypillisestä kitarasoundista. Toinen totuttelua vaatinut piirre oli melko meloditon, joskin enimmäkseen puhdas laulutyyli, joka monesti karkaa enemmän huutamisen kuin laulamisen puolelle. Bändin kahdesta kitaristi-laulajasta (Philip Coe ja Laura Pleasants) Laura taitaa olla melodisempi laulaja, muttei hänkään ns. perinteisen kuuloiseen lauluun juurikaan lipsu. Aina siinä on joku, hmm, liekö se sitten se sludge-viba. Joku tietty epäpuhtaus, epäsiisteys. Näihin asioihin totuttelu kuitenkin kannatti.

Tuplavokalisti-kitaristien lisäksi bändistä löytyy myös kaksi rumpalia, mikä on ihan Helvetin Saatanan Perkeleen hyvänkuuloista. Se luo tietynlaista kaikua, mikä hyvällä äänentoistolla tuntuu siltä kuin iskuja satelisi suoraan rintakehään. Lisäksi, mielikuva kahdesta rumpalista paukuttamassa samaan aikaan, tekemässä saumatonta tiimityötä, on myöskin äärimmäisen kiehtova. Miksei useammilla bändeillä ole tuplarumpaleita? Kysynpähän vaan.

Niin, se tunnelma. Siinä on toisinaan epätoivoa ja mystiikkaa, mutta sitten taas toisinaan korviin kantautuu jotenkin todella lohduttavan kuuloisia sävelmiä. Joissakin biiseissä käydään molemmissa ääripäissä (esim. Unknown Awareness). Kaikkea kehystää kuitenkin maanläheisyys ja teeskentelemättömyys. (Osittain sen takia Spiral Shadow'n aloitusbiisi Tired Climbiin tehty kiillotettu ja jotenkin tekotaiteellinen video ei mielestäni yhtään sovi musiikkiin.)
Static Tensionsin ja Spiral Shadow'n välissä ei tosiaan ole kuin vuosi, joten suuria eroja musiikissa ei ole. Static Tensions jää ehkä enemmän sinne epätoivon puolelle tunnelmassa, kun taas Spiral Shadow'lla kuullaan myös vähän toivoa, ilman sitä epä-etuliitettä.

Tässä ensin Static Tensionsin avauskappale Scapegoat. Kuunnelkaa noita rumpuja, voi luoja.


Ja sitten Spiral Shadow'lta kolmosraita Drop Out, joka on nyt virallisesti yksi meikäläisen lempikappaleista. Tuo tunnelma on aivan korvaamaton.



Molemmille levyille pajahtaa 9/10. Mahtava löytö.

2 comments:

  1. Pistinpä kuunnellen kun oli nimenä tuttu ja on muutenkin tällainen sludge/stoner-innnostusvaihe menossa. Hyvää settiä!

    ReplyDelete
  2. Kiva kun maistuu muillekin! Nom.

    ReplyDelete