1/4/13

Mokoma - 180 astetta (2012)

Tarvoinpa tänään lenkillä kylmässä ja synkässä lumisateessa mp3-soitin shuffle-tilassa. Yhtäkkiä soimaan pärähtää jotain hyvin eeppistä ja synkeää introntynkää. Ensin luulen, että se on jotakin norjalaista, kunnes kappaleen kitaranäppäilyt vievät aatokseni Itä-Suomeen. Se on vittu Mokoma. Mitä helvettiä? Mokoma soittaa eeppistä black metallia?? Ukkosen jyrinöitä introssa ja mitä vielä. Onko rukouksiini viimein vastattu!
Kyseessähän oli kappale nimeltään Illan henki, raita kymmenen 180 astetta -levyltä. Sen kuunneltuani oli laitettava koko levy prosessointiin. Kas tässä mietteitäni siitä.

***

Mokomahan on yksi lempiaiheistani tämänkin blogin piirissä. Minulla on bändiin hyvin syvä viha-rakkaus-suhde.Viime vuosina on oltu enemmän siellä vihan puolella, mutta luulen, että nyt välimme alkavat taas pikkuhiljaa lämmetä. 180 astetta tarjoilee enemmän sitä synkeää ja raskaampaa, osin jopa raivoisampaa Mokomaa kuin muutamat aiemmat julkaisut, ja sitähän olen nimenomaan kaivannut. Toisaalta sitä keski-ikäisten setien (niitähän Mokomat jo ovat. Reilusti.) iskelmää ei tälläkään levyllä kyetä välttelemään. Toiveet 100-prosenttisesta hevilevystä Mokomalta lienee syytä heittää jo menemään, vaikka joka kerta uuden levyn koitteessa sellaisesta unelmoin. Hmph.

Mokoman biisit on yleensä aika helppo jaotella kolmeen eri ryhmään: 1.) toimii, 2.) toimii vähän, 3.) ei toimi. 180 astetta alkaa ensimmäisen kategorian kaksikolla Uusi aamu ja Valkoista kohinaa, josta sitten syöksytään hetkeksi sinne EI VITTU TOIMI MITÄ VITUN ISKELMÄÄ TAAS EI HELVETTI JÄTKÄT -ryhmän syövereihin Punamultaa-kappaleen merkeissä. Olen kyennyt kuuntelemaan tuon kappaleen pari kertaa. Katsotaan sitä ehkä myöhemmin uudestaan jossain vaiheessa, mut TÄSSÄ VAIHEESSA, jos mua vituttaa edes vähän, niin jos kertsissä lauletaan kukkasista, niin... ei, ei. Ryhmä 3 ja vähän lujaa.

No, siitä viis, mutta Valkoista kohinaa on kyllä levyn kärkikastia raskaassa ryttäyksessään ja Markon matalempia murinoita esitellessään. Minua ilahduttaa myös se, ettei Marko lässytä lyriikoissa koko aikaa. Valkoista kohinaa on viestissään tyly ja ankara, varsinkin tässä kohtaa: "Sinä sinä sinisilmä pellavapää / Hanki elämä ja kuole / En kuuntele enää selityksiäsi / Ainut oikeutesi on / Avaa sepalus ja nuole." Niin, vittu. Ihana kun puhut, Marko, tuhmia.

Nelosraita Uskalla elää on hieman taas ristiriitainen veisu. Syystä, että lyriikat ovat positiiviset ja oikeasti tarjoavat hyviä elämänohjeita. Eihän tällaista hevissä tavata harrastaa. Sellainen self help -terapiakirja on muuten olemassa kuin Hyväksy itsesi, uskalla elää. Liekö Marko käynyt lukemassa. On muuten hyvä kirja.
Mut eihän tällaista voi laulaa esim. risti väärinpäin otsassa: "Luota itseesi, uskalla elää, et saa tyytyä vähempään." Musiikillisesti mennään Mokoman omimmassa thrash-poljennossa. Keskinkertaista. Ryhmä 2.

Sitten hypätään hetkellisesti ykköskategoriaan. Bassotaiteilija Hämäläinen harvemmin Mokomalle säveltää, mut suvaitsisin hänen säveltää enemmän. Ajan hermo -kappaleen riffi syöksee tulta kuin herra Hämäläisen letti moshatessa.

Pakolliset parisuhdelässyttelyt kohdataan herkässä heviballadissa Kuinka kävi näin, jossa pohditaan suomalaisen parisuhteen toimimattomuutta kun ihmiset ei vittu osaa puhua. SIKSI KÄVI NÄIN. Avatkaa ne suunne saatana. Just nyt mulla ei riitä kärsivällisyys joten kolmoskoriin tämä.

Raita 7, Ihmisenpyörä, olisi varsin oiva ja toimiva ilman skitsofrenisia piirteitä. Miksi nerokas riffi ja liikkeellepaneva voima on pysäytettävä ensimmäisessä kertsissä, jossa laulellaan puhtaita ja kitarat loistava poissaolollaan? No koska Mokoma tekee JUST VITTU TÄTÄ: kiusaa. Tämä kappale on kuitenkin ryhmää 3 1, koska niitä puhtaita kertsejä on vain yksi. Joku raja sentään.

Sitten räjähtää universumi kun Kuollut, kuolleempi, kuollein saa vuoron. Tässä kappaleessa minua ei edes ärsytä tuo supisuomalainen puhdas kertsi, koska MINÄ OLEN KUOLLUT, KUOLLEEMPI, KUOLLEIN. Jumalauta. Tämä ei ole edes mitään rässiä mut ei tartte ollakaan. Tää on superheviä. Arvannette kategorian numeron.

Virsi n:o 5 (ei linkkiä koska ei löydy tubesta, onpas outoa) tasapainottelee mukavasti herkkyyden ja hyvän hevimaun rajamailla. Tämä on aivan jees, sensitiivi. Säkeistöt kauniisti on saatu kimmeltämään, heviä muualta unohtamatta. Ryhmä 3.

Illan hengestä olikin jo puhetta. Sanottakoon, että positiivisesti yllättävin kappale mitä olen Mokomalta ikinä kuullut. Sanottakoon myös Mokomalle, että miksi te ette voi tehdä tällaista enemmän kun kerran osaatte noin vitun hyvin? Niin, ja miksi vitussa tämä on raita numero 10, kun levyllä on 11 kappaletta? Tuollaisella introlla, miksei tämä voisi olla aloituskappale? Ai niin, no siksi, koska tulisi liikoja odotuksia. Sepä se. No, lopetukseksi kelpaisi myöskin.
Mutta kuten sanottua, black metal -viitta sopii mielestäni Mokoman niskaan oikein mainiosti. Haluaisinpa joskus kuulla Mokomalta bläkkis-spin-off-levyn ja sen myötä bläkkiskiertueen asiaankuuluvilla teatraalisuuksilla. Black metal -nimeksi sopisi vaikka Mokomakin vitun perseraiskattu vuohilauma ja punaiset kiiluvat silmät.
...Vittu miten hyvä idea. Pakko varmaan laittaa Mokomalle henkilökohtaisesti tästä ehdotelmaa. Mä voin suunnitella asut.

Illan henki olisi ollut liian hieno lopetus levylle. Eihän se käy, vaan levy pitää pilata iskelmärallatuksella joka sopisi paremmin Paula Koivuniemelle kuin Mokomalle. Vapaa on kappaleen nimi ja mulla tulee oksu ihan just. Se oksu sanoo HYÖÖRRRGGHHHRRRYHHMÄÄKOOLLMEEEYÖÖHH. Mitä vittua nyt taas.

****

Niin, rakkaat musiikin ystävät. Mokoma yllättää, ja sitten taas ei yllätä. Minä kuitenkin rakastan tätä orkesteria niin syvästi, että siedän nuo jokalevylliset hutilyönnit. Siedän ne, koska asioilla on aina kolme puolta: toimii, toimii vähän, ja ei toimi. Siinä on jo aika paljon hyvää. En voi silti sille mitään, että hämmentää tämä valtava diversiteetti. Onhan siinä puolensa ja se osoittaa bändiltä moninaisia taitoja ja avarakatseisuutta, mutta haluaisin edelleen kuulla Mokomalta yhtenäisen hevilevyn. Kuoleman laulukunnaiden jälkeen yhtenäisyys on kadonnut jonnekin monilahjakkuuden varjoihin.

Olen silti suhteellisen tyytyväinen 180 asteeseen. Ei menneet rahat hukkaan. Pointseja 8,4/10. Kassellaan saanko nieltyä nuo lässytysbiisit jossain vaiheessa.

Tässäpä vielä Valkoista kohinaa ja sottaisia äijiä. Potkii.

4 comments:

  1. Paljon allekirjoitan tästä. Mä olen ollut Mokoman fani kanssa pitkään, ja juuri tuo hevimpi tavara toimii, kun taas kaikki Silmäterät, Kuut saa vallat sun muut ikävät ei toimi ollenkaan. Tällä levylläkään niistä ei päästy eroon, vaikka Valkoista Kohinaa ja muut antoivat niin odottaa... Noist mitä laitoit koppa kolmoseen, poimisin ulos kappaleen Ihmisenpyörä, mutta tuohan on sun mielipide. Mut Mokoman paras levy sitten Kuoleman Laulukunnaiden. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei hitto, mulla meni numerot sekasin. Ihmisenpyörähän oli ykkösryhmää! Juuri siksi, koska se puhdas kertsi kuullaan vain kerran eikä se näin pilaa kokonaan hyvää biisiä. Korjaan tuon.

      Samaa mieltä, parasta matskua sitten Kuoleman laulukunnaiden.. Viimeinkin.

      Delete
  2. Hyvä arvio! Punamultaa on ihan jees slovari, mutta ne muut ei oikein lähde. Ei ne huonoja ole, mutta kun rikkovat kokonaisuutta ihan liikaa. Raskaammat kipaleet toimii kuitenkiin niin pirun hyvin (Illan henki ftw), niin menee maku koko levystä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tarkoitat varmaan, että EI mene maku koko levystä :)
      Kokonaisuuden rikkominen nimenomaan ottaa päähän. Vois erotella noita tyylejä vaikka omiksi levyiksi tai jotain.

      Kiitti haasteesta btw!

      Delete